10/2010
I Velan voimassa pysyminen edellyttää velkojan aktiivisuutta
Velka voi lakata ajan kulumisen tai velkojan passiivisuuden vuoksi. Vanhentumislainsäädännön keskeisenä tavoitteena on suojata velallista liian pitkään jatkuvalta selvittämättömältä velkavastuulta.
Yksi olennainen kysymys pohdittaessa tietyn velan mahdollista vanhentumisesta on velan luonteen selvittäminen. Vastaus vaikuttaa olennaisella tavalla vanhentumisajan alkamisajankohtaan.
Pääsääntöisesti asia ei tuota ongelmia, kun velasta on laadittu asiakirja nimenomaisine ehtoineen ja velan eräpäivä on määrätty. Myös vahingonkorvaukseen ja perusteettomaan edun palautukseen perustuva velka on lähtökohtaisesti yksinkertaisesti todettavissa.
Velan luonteen selvittämisessä voi kuitenkin ilmetä ongelmia tilanteessa, jossa velan ehdoista tai eräpäivästä ei ole nimenomaisesti sovittu. Tällöin vaarana on, että velkoja menettää oikeutensa velalliseen nähden saatavan vanhentumisen vuoksi. Mikäli velkoja tulkitsee velan luonteen virheellisesti, voi velka lakata velkojan tietämättä.
On tärkeää pitää mielessä, että yleinen vanhentumisaika on kolme vuotta ja aika alkaa kulua velan erääntymisestä niissä tilanteissa, joissa eräpäivästä on etukäteen sovittu. Tilanteissa, joissa eräpäivää ei ole velallista sitovasti sovittu, määräytyy vanhentumisen alkamisajankohta erilailla riippuen velan luonteesta. Voimassa oleva velan vanhentumista sääntelevä laki käsittelee erikseen kauppahinnan ja erilaisten korvausvelkojen tilanteita.
Toissijaisesti velka vanhentuu kymmenessä vuodessa tilanteissa, joissa mikään muu vanhentumisaika ei sovellu. Sitä sovelletaan esimerkiksi toistaiseksi myönnettyihin velkoihin, joissa eräpäivää ei ole ennalta määrätty. Samoin se koskee ehdollista velkaa, kuten esim. takuusitoumusta. Erityisesti on huomattava, että tämä vanhentumisaika alkaa kyseisen velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä.
Saatavan vanhentuminen voidaan katkaista vapaamuotoisilla tai oikeudellisilla katkaisutoimilla. Vanhentumisen katkaisemisesta alkaa uusi 3 vuoden pituinen vanhentumisaika. Mikäli velasta on annettu lainvoimainen tuomio, vanhenee se kuitenkin viidessä vuodessa.
Korkein oikeus on 7.10.2010 antamassaan ratkaisussa KKO:2010:66 käsitellyt velan vanhentumista. Ratkaisu toimii hyvänä esimerkkinä ongelmasta joka voi olla seurauksena saatavan luonteen epäselvyydestä. Ratkaisussa pääasiallisena ongelma oli vanhentumisen alkuajankohdan ja vanhentumisajan selvittäminen.
II Avopuolisoiden välinen velkasuhde; velan vanhentuminen toisen avopuolison rahoittaessa pääosan yhteisenä kotina käytettävästä kiinteistöstä (KKO:2010:66)
Korkeimman oikeuden 7.10.2010 antamassa ratkaisussa KKO:2010:66 avoliitossa olleet henkilöt olivat 12.9.1997 allekirjoittamallaan kauppakirjalla ostaneet omakotikiinteistön yhteiseksi asunnokseen. Kiinteistön kauppakirjasta ei käynyt ilmi, miten omistusosuudet jakautuivat heidän kesken. Lainhuuto kiinteistöön oli myönnetty puoliksi kummallekin.
Avopuoliso A oli rahoittanut kiinteistön kauppahinnasta 94 prosenttia ja avopuoliso B 6 prosenttia. Avoliitto oli päättynyt B:n kuollessa 6.10.2006. Tämän jälkeen A oli 27.7.2007 esittänyt perusteettoman edun palautusta koskevan vaatimuksensa B:n kuolinpesän osakkaille ja myöhemmin käräjäoikeudelle B:n kuolinpesän kieltäytyessä maksusta.
Alioikeuksien ratkaisut: velka vanhenee kolmessa vuodessa kuolinpäivästä
B:n kuolinpesän osakkaat vaativat kanteen hylkäämistä saatavan vanhentumisen johdosta. A:n tekemät rahasuoritukset olivat tapahtuneet vuonna 1997 joten saatava oli vanhentunut 1.1.2007.
Käräjäoikeus katsoi, että kanteessa oli kysymys B:n kuolinpesän saamaksi väitetystä perusteettomasta edusta ja että saatavan peruste oli syntynyt B:n kuolinhetkellä eli 6.10.2006. Perusteettoman edun palauttamista koskeva vaatimus ei sen vuoksi ollut vanhentunut.
Hovioikeus puolestaan lausui, että avopuolisoiden keskinäiset osuudet kiinteistön kauppahinnan maksamisessa olivat toteutuneet kokonaisuudessaan vuoden 1997 loppuun mennessä. Koska A:n ei ollut edes väitetty halunneen lahjoittaa B:lle tälle myönnetyn lainhuudon ylittävää 44 prosentin rahoitusosuutta kiinteistöstä, A:lle oli syntynyt sanottua rahoitusosuutta vastaava saamisoikeus B:ltä. Saatavan vaatiminen ei ollut tarpeellista avoliiton aikana ja heidän asuessa yhteisesti omistetulla kiinteistöllä. Rahoitusosuuksien erilaisuuteen perustuva epäsuhde oli toteutunut vasta B:n kuollessa 6.10.2006. Vanhentumisaika oli alkanut sanottuna ajankohtana. Koska A oli esittänyt edunpalautusta koskevan vaatimuksensa velan vanhentumisesta annetun lain mukaisesti kolmen vuoden kuluessa sanotusta ajankohdasta, vaatimus ei ollut vanhentunut.
Korkeimman oikeuden ratkaisu: velka vanhenee kymmenessä vuodessa kauppakirjan allekirjoituksesta
Korkein oikeus totesi ratkaisussaan ensin selvitetyksi, että A:n tarkoituksena ei ollut kauppahinnan maksutilanteessa lahjoittaa B:lle varojaan, joten kauppahintasuoritus on siten A:n ja B:n keskinäisessä suhteessa ollut A:n omistusosuuden ylittävältä osalta perusteeton, ja A:lle on tällä perusteella syntynyt varojen palautusta koskeva saaminen.
Velan luonteesta Korkein oikeus totesi seuraavaa.
B:n velka perustuu niiden varojen takaisinmaksuvelvoitteeseen, jotka ovat tulleet perusteettomasti hänen hyväkseen A:n kustannuksella. Tällaisen velan vanhentuminen tulee arvioitavaksi lähtökohtaisesti perusteetonta etua koskevan vanhentumislain säännöksen perusteella. Säännös ei kuitenkaan sovellu, jos osapuolet ovat esimerkiksi sopineet tietystä velan suorittamisen ajankohdasta, eikä myöskään, jos on sovittu maksun lykkäämisestä toistaiseksi eräpäivää määräämättä. Tällöin velan vanhentumista on arvioitava osapuolten sopiman pohjalta, eikä velan alkuperäisellä oikeusperusteella ole enää velan vanhentumisen määräytymisen kannalta merkitystä.
Korkeimman oikeuden mukaan B:n hyväksi tulleiden varojen takaisinmaksamisesta taikka maksuehdoista ei heidän välillään ole tehty nimenomaista sopimusta. Olosuhteista oli pääteltävissä, että A:n ja B:n ilmeisenä tarkoituksena on ollut se, ettei A:lle syntynyttä saatavaa tultaisi perimään avoliiton jatkuessa. Näin ollen A:n ja B:n välisessä velkasuhteessa takaisinmaksuvelan vanhentuminen tuli arvioitavaksi kymmenen vuoden vanhentumista koskevan lainkohdan nojalla, ei perusteetonta etua koskevan lainkohdan nojalla.
Kyseisen säännöksen mukaan velka vanhenee kymmenen vuoden kuluttua velvoitteen oikeusperusteen syntymisestä. Kysymyksessä olevan palautussaatavan perusteena oleva varallisuuden siirto A:lta B:lle on tapahtunut kauppakirjan allekirjoituksella 12.9.1997 eikä A:n ja B:n välinen velka ollut erääntynyt avoliiton kestäessä.
Sanottu ajankohta 12.9.1997 määrittää siten sen ajankohdan, josta velan vanhentumisen määräaika on kyseisen lainkohdan nojalla alkanut kulua. Velan vanhentuminen on 27.7.2007 esitetyllä maksuvaatimuksella riidattomasti katkaistu ennen lainkohdan mukaisen kymmenen vuoden vanhentumisajan umpeen kulumista.